Väkivaltaiset katujengit tekevät tuloaan Suomeen

Keskusrikospoliisi pelkää väkivaltaisten katujengien rantautuvan pian Suomeen.

Ruotsissa ja Tanskassa toimiva Black Cobra teki viime kesänä tiedusteluja toimintansa laajentamisesta Suomeen. Keskusrikospoliisin mukaan tiedustelut eivät ole vielä tiettävästi johtaneet mihinkään.

Vaarana kuitenkin on, että täysin uudet jengit alkavat pian jakaa pääkaupunkiseudun lähiöitä reviireihin. Poliisi on seurannut huolestuneena tilanteen kehittymistä syrjäytymisvaarassa olevien nuorten keskuudessa jo jonkin aikaa.

- Jos nyt vertaa meidän tilannetta esimerkiksi Ruotsiin, ennusmerkit eivät ole mitenkään hyvät, arvioi rikoskomisario Jussi Oksanen keskusrikospoliisista.

Matala kynnys väkivaltaan

Rikollisten katujengien muodostuminen heikentäisi poliisin arvion mukaan yleistä turvallisuutta merkittävästi.

Ruotsissa ja Tanskassa väkivallan kohteeksi ovat joutuneet viranomaisten lisäksi myös sivulliset. Jengit tunnetaan matalasta kynnyksestä raakaan ja spontaaniin väkivaltaan. Ne saavat tuottonsa muun muassa "reviireillänsä" käydystä huume- ja asekaupasta sekä kiristyksestä.

Katujengien jäsenet ovat perinteisesti ensimmäisen tai toisen polven maahanmuuttajanuoria, jotka eivät ole sopeutuneet pohjoismaiseen yhteiskuntaan.

Suomen järjestäytyneen rikollisuuden kenttä eroaa muista pohjoismaista juuri siinä, että meillä ei toistaiseksi ole ollut varsinaisia katujengejä. Keskusrikospoliisi kuitenkin pelkää, että tilanne saattaa pian muuttua, mikäli maahanmuuttajanuorien syrjäytymiskehitystä ei pysäytetä ajoissa.

Poliisi: Toimittava pikaisesti

Krp:n mukaan nyt olisikin viimeistään toimittava, ellei haluta tehdä samoja virheitä kuin Ruotsissa ja Tanskassa. Maahanmuuttajien kotouttamiseen on panostettava niin, ettei heitä eroteta muusta väestöstä.

- On toimittava niin, ettei meille syntyisi sellaisia maahanmuuttajien lähiöitä, joihin kantaväestö ei eksy.

Oksasen mukaan poliisi ei voi yksin toimia jengiytymisen ehkäisemiseksi. Nuorten työttömyyttä on ehkäistävä ja heille on tarjottava koulutusta, jotta sulautuminen kantaväestöön onnistuisi muiden pohjoismaiden esimerkkiä paremmin.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.