Valepoliisi kyselee edelleen pankkitunnuksia

Itä-Uudenmaan poliisi tiedottaa saaneensa runsaasti ilmoituksia henkilöstä, joka esiintyy poliisina ja kyselee puhelimitse pankkitunnuksia.

- Yleensä soitoissa viitataan, että puhelun vastaanottaja olisi ollut jonkin pankkitiliin kohdistuneen tietoturvariskin tai rikoksen kohteena ja että poliisi tämän vuoksi tarvitsisi verkkopankin tunnuksia ja salasanoja, poliisi kirjoittaa tiedotteessa.

Valtaosassa tapauksissa teko on jäänyt yritykseksi, sillä ihmiset ovat poliisin mukaan valveutuneita riskeistä. Muutamassa tapauksessa uhrien rahoihin on kuitenkin päästy käsiksi.

Poliisi muistuttaa, että se ei koskaan tiedustele tunnuslukuja puhelimen tai sähköposti välityksellä.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.