Valjakkala jatkaa pakoaan – useita havaintoja julkisilta paikoilta

Vankilomalta palaamatta jättänyttä kolmoismurhaajaa ei ole lukuisista havainnoista huolimatta saatu vielä kiinni.

Tutkinnanjohtaja Markku Lylykangas kertoo MTV Uutisille, että Juha Valjakkalan, nykyiseltä nimeltään Nikita Bergenströmin, aktiiviset etsinnät jatkuvat edelleen.

– On tullut useita havaintoja sivullisilta pääkaupunkiseudulla. Hänet on nähty julkisella paikalla.

Tarkempia havaintopaikkoja Lylykangas ei kerro. Bergenström on kuitenkin ollut perjantain aikana liikkeellä nimenomaan Helsingissä, ja alueen poliisipartioille on tiedotettu asiasta.

– Helsingin poliisilla on tarkat tiedot. Hän varmasti liikkuu koko ajan.

Bergenström istuu viimeisintä tuomiotaan Jokelan vankilassa. Hänelle oli myönnetty vankiloma, jolta hänen olisi pitänyt palata viime viikolla. 

Hän on täsmentänyt ruotsalaismedialle, ettei ole varsinaisesti karannut vankilasta vaan ainoastaan jättänyt palaamatta sinne.



Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.