Valjakkala tunnetaan vankilapaoistaan

46-vuotias Nikita Fouganthine (ent. Juha Valjakkala) lienee Suomen tunnetuin vanki ainakin vankipakojen suhteen.

Vankilapaot ja avovankilasta luvatta poistumiset ovat nousseet toistuvasti otsikoihin myös Ruotsissa, sillä Valjakkala tuomittiin elinkautiseen vuonna 1988 kolmihenkisen perheen murhasta Åmselessa.

Ensimmäistä vankilapakoa Valjakkala yritti heti tuoreeltaan 80-luvussa Uumajan vankilassa, jonne hänen morsiamensa yritti salakuljettaa aseen ja auttaa häntä pakenemaan. Yritys epäonnistui.

Yrityksen asteelle jäi myös pakoyritys vuonna 1991 Riihimäen vankilan muurin yli.

Valjakkala pääsi pakenemaan Riihimäen vankilasta vuonna 1994 otettuaan miesopettajan panttivangiksi. Hänet tavoitettiin kolmen tunnin takaa-ajon jälkeen Janakkalassa, missä hän antautui. Panttivanki ei loukkaantunut.

Seuraavan pakoyrityksen Valjakkala teki vankitoverinsa kanssa vuonna 1997, kun he kiipesivät vankilan työosastolta katolle. Kaksikko havaittiin välittömästi vankilan katolta.

Vuonna 2002 Valjakkala ja hänen vaimonsa jättivät palaamatta päivän kestävältä vankilomalta Pyhäselän vankilaan. Heidät saatiin kiinni kuuden päivän jälkeen Pohjois-Ruotsista.

Valjakkala karkasi Sukevan vankilan ulkoalueelta vankitoverinsa kanssa vuonna 2004. He kiipesivät 4,5 metriä korkean aidan yli ja säntäsivät juoksuun. Vartijat juoksivat kaksikon kiinni muutaman sadan metrin päästä vankilasta.

Vuoden 2006 karkumatka sai suuren mediahuomion, kun vastikään avovankilaan siirretty Valjakkala poistui Haminan työsiirtolasta luvatta iltavahvuuslaskennan jälkeen. Poliisin erikoisyksikkö otti miehen kiinni Helsingin Maunulasta yksityisasunnosta kolmen päivän jälkeen.

Eilen Valjakkala lähti omille teilleen Keravan avovankilasta, jossa hän istui puolen vuoden tuomiota rattijuopumuksesta ja muista pienemmistä rikkeistä. Poliisi etsii miestä yksityisasunnoista Jyväskylästä eteläisimpään Suomeen ulottuvalla alueella.

Lähteet: MTV3.fi arkisto, Wikipedia

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.