Valviran ylijohtaja sivuun poliisitutkinnan ajaksi

Valviran ylijohtaja Marja-Liisa Partanen siirtyy tehtävistään sivuun poliisitutkinnan ajaksi.

– Tilanteen rauhoittamiseksi katson parhaaksi siirtyä sivuun tehtävistäni meneillään olevan poliisitutkinnan ajaksi. Olen käytettävissä niin Jacob Södermanin johtaman selvitystyöryhmän kuin poliisienkin tutkinnassa, Partanen toteaa tiedotteessa.

Partasen tehtäviä hoitaa hallintojohtaja Ritva Kujala.

Helsingin poliisi aloitti Valviran virkamiesten kuulustelut viime viikolla. Poliisi tutkii, onko Valvirassa syyllistytty virkarikoksiin epäiltyjen valelääkäritapausten selvittelyssä. Epäiltyjä on poliisin mukaan useita.

Peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardson (sd) sanoo STT:lle, että kyse on Partasen omasta ratkaisusta.

– Meillä oli keskustelu ja sen päätteeksi Marja-Liisa Partanen esitti ratkaisuksi, että hän siirtyy sivuun tämän poliisitutkinnan ajaksi, ministeri kertoi.

Tutkinnanjohtaja Mikko Eränen ei halunnut tänään ottaa kantaa siihen, onko Partanen heidän tutkinnassaan epäiltyjen listalla.

(MTV3 - STT)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.