Vanha irstailija tekeytyi nuorukaiseksi ja riisti seksuaalisesti lasta

Itseään huomattavasti nuoremmaksi tekeytynyt ja lapseen kohdistuneisiin seksuaalirikoksiin syyllistynyt 63-vuotias Erkki Juhani Nieminen on tuomittu vankilaan.

Kouvolan hovioikeus piti tänään voimassa Niemiselle aiemmin käräjäoikeudessa langetetun kahden vuoden ja kymmenen kuukauden vankilatuomion. Pohjoiskarjalalainen Nieminen joutuu maksamaan 6 500 euron kärsimyskorvaukset uhrille, joka oli tekoaikaan 14-vuotias.

Salaiseksi määrättyä juttua koskevista julkisista selosteista käy ilmi, että Nieminen ja lapsi tapasivat internetin keskustelupalstalla, jossa mies esiintyi 18-vuotiaana. Asianosaiset sopivat tapaavansa Kotkassa, jonne Nieminen matkusti kolmesti.

Tapaamisen jälkeen he siirtyivät suojaisaan paikkaan, jossa Nieminen oli kullakin tapaamiskerralla sukupuoliyhteydessä lapseen. Tapaamisten yhteydessä Nieminen myös valokuvasi alastonta uhria ja pakotti häntä jatkamaan sukupuoliyhteyttä uhkaamalla laittaa ottamansa kuvat internetiin.

Sekä käräjä- että hovioikeus katsoivat, että Nieminen syyllistyi törkeään lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön, pakottamiseen sukupuoliyhteyteen ja sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan lasta esittävän kuvan hallussapitoon. Teot tapahtuivat toissa vuoden kesällä.

(MTV3 - STT)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.