Vanhanen: Kirja on loukannut minua

Pääministeri Matti Vanhanen saapui kohukäräjille viitisen minuuttia myöhässä.

Vanhasta kuullaan oikeudenkäynnissä asianomistajana. Tämä tarkoittaa sitä, että hänellä on mahdollisuus kieltäytyä vastaamasta näin halutessaan. Vanhasen avustaja, asianajaja Petteri Sotamaa kysyi aluksi miksi Vanhanen teki tutkintapyynnön.

- Kirja meni erittäin laajasti muutaman kuukauden ajan yksityiselämäni sisälle. Pidin tätä kohtuuttomana, varsinkin, kun ei ole mitään lupaa pyydetty.

- Kirjan julkaiseminen on loukannut minua. Se on myös aiheuttanut kärsimystä, vaikka sitä ei aina päällepäin näy, Vanhanen sanoi.

Vanhanen sanoo pitävänsä yksityisasiat ominaan eikä ole halunnut lähteä amerikkalaistyyliseen politikointiin.

- Näkemykseni on hyvin laajasti tiedossa. Tämä käy ilmi muun muassa 50-vuotisjuhlakirjasta. Myös toimittajien tiedossa on, etten vastaa yksityiselämän kysymyksiin. Olen tuonut tämän esiin myös julkisissa artikkeleissa, Vanhanen luetteli.

Vanhasen mukaan kaikki, mitä hän pitää yksityisyyteen kuuluvana, on käsitelty Pääministerille Morsian -kirjassa.

- Yksityisenä asioina pidän kaikkia, jotka liittyvät seurusteluun perhe-elämään, lapsiin, ex-vaimoon, intiimielämään sekä myös yksityiset luottamukselliset keskustelut.

- Kirjassa on menty yksityisyyden rajani yli, Vanhanen sanoi.

Vanhanen on tutkintapyynnössä alleviivannut kohtia, jotka ovat loukanneet hänen yksityisyyttään. Vanhanen erotteli salissa kaksi teemaa, jotka ovat menneet liian syvälle.

- Ensiksikin se, miten olen toiminut ja käyttäytynyt tietyissä tilanteissa. Ja toiseksi luottamuksellinen kertomus siitä miten olen kertonut lapseni suhtautuvan takana olevaan eroon?

- Tiedoilla ei ole mitään yhteiskunnallista merkitystä.

Kirjan sisällön paikkansapitävyyteen Vanhanen ei ottanut kantaa. Tätä linjaa hän on noudatellut myös aikaisemmin.

- Historiastani ei löydy yhtä ainutta perhehaastattelua. Aina silloin tällöin on tilanteita, jossa ei voi täysin välttää, Vanhanen jatkoi perustelua.

Vanhanen korosti kohdistaneensa tutkintapyynnön kirjan kustantajaan, joka ammattilaisena tietää yksityisyyteen liittyvät kysymykset.

- En hyväksy kirjan sisältöä. Siihen ei ole kysytty lupaa, enkä olisi sitä kysyttäessä myöntänytkään, Vanhanen sanoi.

Lue kaikki jutut ja katso videot erikoissivuiltamme

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.