Vanhemmat pahoinpitelivät lapsensa riitapukarin koulussa

Vanhemmat pahoinpitelivät lapsensa kanssa riitaantuneen oppilaan Pietarsaaressa.

Poliisin mukaan eräässä koulussa syntyi riitaa maanantaina puolenpäivän aikaan. Teini-ikäiset pojat olivat muun muassa näyttäneet keskisormea toisilleen.

Toinen pojista oli soittanut vanhemmilleen, minkä seurauksena paikalle oli tullut kolme aikuista, mukana pojan vanhemmat. Poliisista kerrotaan, että pojan isä oli ottanut rinnuksista riitapukaria ja työntänyt seinää vasten. Tällöin pojan äiti oli lyönyt poikaa rintaan muutaman kerran nyrkillä.

Tilanne ratkesi opettajien mennessä väliin. Uhrille tuli tilanteessa mustelmia.

Poliisi tutkii tapausta pahoinpitelynä.

(MTV3)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.