Vankilaruoka ei oikein maita vangeille - "mautonta perunavesiruokaa"

- Saattaa olla ihan minkä näköistä mössöö vaan. Jos tuolla lukee joku lihapata, nii siellä saattaa olla yks kaks kanapalasta ja loput on sitten näitä pakastejuureksia ja vihanneksia ja perunaa, vanki kertoi rikosseuraamusviraston haastattelussa.

Rise kartoitti ensimmäistä kertaa vankilaelämän laatua. Tutkimus tehtiin kyselynä ja haastatteluina eri vankiloissa. Esimerkiksi ruoka ei saanut kovin hyviä arvosanoja. Neljä vankia kymmenestä piti kyselyssä vankiruokaa ravitsevana. Haastatteluissa ruokahuoltoa arvioitiin pääasiassa kielteiseen tai sitten neutraaliin sävyyn.

Lainaukset ovat tutkimuksen haastatteluaineistosta.

Laatuaikaa vankilassa? -tutkimus löytyy rikosseuraamusviraston sivuilta (pdf)

- Todella ala-arvoista otetaan nyt esimerkiksi vaikka jotkut tomaattisilakat, jotka lilluu oikeesti jossain vedessä jossa on punaista kastiketta ja sitten silakat siellä tai sitten ruokaa taloon tapaan, josta me käytetään nimitystä ruokaa talon takaa. Se on yleensä perjantaisin ja siihen on kerätty sitä sun tätä.

Kielteisiä arvioita esitettiin enemmän tai vähemmän voimakkain painotuksin sekä ruoan koostumuksesta, ravintoarvosta, ulkonäöstä sekä terveellisyydestä.

- Ne on joskus hyvin mauttomia, sanotaan tällaista perunavesiruokaa.

- Heikkolaatuista ja jatketta, että esimerkiksi jauhelihakastike on puolet jauhelihaa puolet maksaa ja sitten välillä on soijarouhetta käytetty jatkeena murekkeessa.

- Ihan perseestä. Vaikka ei ruoasta sais sanoa näin, mutta täällä on paskimmat ruoat, mitä mä olen vankilassa eläessäni saanut.

Osa ruokahuoltoon tyytymättömistä kertoikin välttävänsä vankilaruokailua.

- Mää en itse asiassa käy tuolla ruokalassa syömässä paljon ollenkaan. Mä teen ite omat ruuat tuolla aina.

Vankien hyvinvointi suomalaisissa vankiloissa on kohtuullisen hyvä, tutkimuksessa arvioitiin.

Kanttiinikin kallis

Tutkimuksen mukaan vankilan kanttiinilla oli tärkeä rooli, joskin se korostui risen haastatteluissa siten, että haastattelupaikkoina olleissa vankiloissa vangit eivät päässeet käymään ulkopuolisissa kaupoissa. Kanttiini jäi näin ollen ainoaksi mahdollisuudeksi välttämättömien ostosten tekoon.

- Tietyt tuotteet on hirveen kalliita vangeille niiku kynsisakset maksaa viisi euroa ja kahvit. Kulta Katriina maksaa yli neljä euroo ja täällä ei sais ottaa voittoo.

Vangit odottivat kanttiinin tuotteiden olevan monipuolisia, laadukkaita että edullisia. Useimmat olivat kuitenkin sitä mieltä, että kanttiini ei näitä odotuksia täyttänyt.

- Kyllä mä lasken sen tänä henkilökunnan tai rikosseuraamuslaitoksen viaksi, että käytetään ihmisen hädänalaista tilaa hyväksi. Jos siellä maksaa 400 gramman jauheliha 7,90 niin se on aika kova hinta vangille, että mulle tuo tapaajat ruokaa tuonne.

Vankien melko yksituumainen mielipide oli, että hädänalaista asemaa käytettiin hyväksi.

- Siellä ei ole muuta kuin palvikinkkua ja metwurstia ja sitten siellä on grillimakkaraa ja juustoa kahta laatua, joko emmentalia tai edamia. Sais olla laajempi valikoima ja sitten tietysti toi tavaroitten tuoreus. Välillä banaanit on vihreitä, että niitä pitää melkein viikko kypsytellä ennen kuin ne on syötäviä ja välillä ne on niin kypsiä, että ne pitää syödä päivässä jopa ja sipulit on yleensä aina poikkeuksetta homeessa.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.