Vankilasta karannut murhaaja nähty Iisalmessa

Sukevan vankilasta Pohjois-Savosta karannut Pekka Luukkonen on edelleen kateissa.

Pohjois-Savon poliisi on saanut kaksi vihjettä Luukkosesta. Hänet on nähty sekä junassa että bussiasemalla.

– Mies on nähty eilen linja-autoasemalla Iisalmessa ja samaan aikaan junassa Sukevalta matkalla Iisalmeen. Nämä vinkit tulivat tänään ja niille ei ole ollut enää mitään tehtävissä. Poliisi kuitenkin yhdistää näitä tietoja mahdollisiin pakoreitteihin, joten siinä mielessä nämäkin vinkit ovat tarpeellisia, kertoi ylikonstaapeli Jouko Hirvonen Pohjois-Savon poliisilaitokselta.

Poliisi kaipaa yhä vihjeitä Luukkosesta. Poliisi painottaa edelleen, ettei Luukkosta saa lähestyä itse vaan havainnoista on soitettava hätäkeskuksen numeroon 112.

Poliisi tarkasti tuoreeltaan Luukkosen pakoreittiä eilen. Koiran kanssa tehty etsintä lopetettiin kello 21, kun jäljet päättyivät.

Poliisin mukaan partiot ovat valmistautuneet Luukkosen kiinniottoon, mutta häntä ei etsitä aktiivisesti tänään.

(MTV3)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.