Varkauden puukotus: Nyt puhuvat epäillyn naapurit

Varkauden puukotuksesta epäillyn miehen naapurustossa ollaan järkyttyneitä. Normaalin oloisen miehen epäillään puukottaneen itselleen tuntemattoman nuoren tytön toissapäivänä.

– Hänestä ei olisi ikinä arvannut päälle päin. Ei ikinä tervehtinyt, mutta niin eivät kaikki muutkaan tee, kertoo naapurustossa asunut rouva.

Naapurit kuvailevat miestä siistiksi ja ikäistään nuoremman näköiseksi.

Mies asui omakotitalossaan yksin. Poliisi on tutkinut talon sekä miehen tietokoneen. Talo sijaitsee parin kilometrin päässä puukotuspaikasta.

Ennen tekoa mies kävi Prismassa, toi ostoskassin kotiin, otti puukon ja lähti takaisin Prisman lähistölle, jossa puukotus tapahtui.

Asuinalueella on koettu järkytystä ja surua aiemminkin. Talo, jossa tapahtui viime syksynä perhesurma, sijaitsee viereisellä kadulla, 100 metrin päässä.

Alue on siistiä 70-luvun asuinaluetta, joka ei ole poliisin mukaan heille millään tavalla tuttua.

(MTV3)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.