Varusmies vammautui osumasta - ammunnan johdolle sakkoja

Varusmiehen loukkaantuminen konekivääriturmassa Hangossa toi sakkoja harjoitusammunnan johtajalle ja valvojalle. Helsingin hovioikeus alensi tuomioita.

Turma sattui evakuointiharjoituksessa Uudenmaan prikaatissa toukokuussa 2009, kun toisen varusmiehen kantama konekivääri laukesi. Nuori mies sai rintaansa osuman, josta aiheutui vakavia ja pitkäkestoisia vammoja.

Hovioikeus tuomitsi ammunnan johtajan ja valvojan tuottamuksellisista palvelusrikoksista, sillä evakuointia olisi pitänyt harjoitella ennen kovapanosammuntoja. Ase laukesi varmistettuna siinä olleen vian vuoksi. Vastaavanlaisissa aseissa oli havaittu aiemminkin häiriöitä.

Hovioikeus kumosi tuomiot vammantuottamusrikoksista ja alensi sakkoja. Ammunnan johtaja sai 30 päiväsakkoa eli 1020 euroa maksettavaa ja valvoja 20 päiväsakkoa eli 560 euroa maksettavaa.

Osuman saaneen 25 000 euron korvaukset jäävät valtion maksettaviksi.

(MTV3 - STT)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.