Vasemmistoliiton viestintäpomoa puukottaneen tuomio koveni hovissa

Helsingin hovioikeus kovensi vasemmistoliiton viestintäpäällikköä silmittömästi puukottaneen miehen tuomiota perjantaina vuodella. Hovioikeus katsoi, että oikeudenmukainen rangaistus murhan yrityksestä ja laittomasta uhkauksesta on kahdeksan vuotta vankeutta.

Viestintäpäällikkö oli toissa syksynä matkalla ravintolasta kotiin, kun entuudestaan tuntematon henkilö hyökkäsi hänen kimppuunsa. Viestintäpäällikkö yritti juosta pakoon, mutta mies sai hänet kiinni ja alkoi lyödä veitsellä.

Haavoittunut yritti vielä toisen kerran pakoon mutta huonolla menestyksellä. Lopulta hän lyyhistyi maahan.

Puukotus keskeytyi hetkeksi, kun paikalle osunut vartija yritti tulla väliin. Tilanne laukesi vasta poliisin saapuessa paikalle.

Uhri oli vähällä kuolla ja sai hyvin vakavia vammoja. Hän ei ole voinut palata töihin.

(MTV3 – STT)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.