Vauvasurmista epäilty etsi tietoa napanuoran leikkaamisesta

Syyttäjän mukaan Oulun vauvasurmista epäilty nainen etsi tietoa internetistä napanuoran oikeasta leikkaamistavasta ennen viimeisen lapsen syntymää. 

Syyttäjä katsoo, että muun muassa tämä kertoo tekojen suunnitelmallisuudesta. Lisäksi raskauksien ja synnytysten salaaminen on merkki suunnitelmallisuudesta.

Syyttäjän mukaan nainen oli raskauksiensa aikana pukeutunut väljiin vaatteisiin ja keksinyt selityksiä kasvavalle vatsalleen. Puolustusasianajaja Meeri Palosaaren mukaan nainen ei peitellyt raskauksiaan erityisesti.

Syytetyn lähipiiri tiesi vain yhdestä raskaudesta. Sen nainen kertoi päättyneen keskenmenoon.

35-vuotiasta naista syytetään viidestä murhasta ja viidestä hautarauhan rikkomisesta. Asian käsittely alkoi Oulun käräjäoikeudessa tänään.



Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.