Vesurisurmaajalle 9 vuotta vankeutta

Jyväskylän käräjäoikeus on tuominnut 25-vuotiaaan Terhi Johanna Tukion vesurilla tehdystä taposta yhdeksäksi vuodeksi vankeuteen.

Surma tapahtui Vaajakoskella kesäkuussa. Oikeus katsoi, ettei miehen niskaan osunut vesurinisku voinut olla vahinko. Isku aiheutti uhrin niskaan yli kuuden sentin syvyisen haavan. Nainen tuomittiin myös vamman aiheuttamisesta toiselle miehelle, jota hän huitaisi vesurilla käteen.

Teko tapahtui seurueen ollessa ryypiskelemässä pihalla puutarhapöydän ääressä. Nainen kertoi tarkoittaneensa lyödä vesurin pöytään ja havahtuneensa siihen, että erään seurueen miehen kädestä tuli verta. Nainen soitti itse hätäkeskukseen tekojen jälkeen.

Tuomittu nainen vaati, että hänet tulisi katsoa alentuneesti syyntakeiseksi vuonna 1999 tehdyn mielentilatutkimuksen perusteella. Uutta tutkimusta hän ei halunnut. Oikeuden mielestä näin vanhasta mielentilatutkimuksesta ei kuitenkaan voitu tehdä luotettavia päätelmiä nyt kyseessä olevan rikoksen suhteen.

Nainen on aiemmin tuomittu Hyvinkäällä 90-luvulla sattuneesta paloittelumurhasta. Teko paljastui, kun uhrin irtileikattu jalka löytyi kaatopaikalta. Nainen sai tuolloin täyttä ymmärrystä vailla tehdystä murhasta kahdeksan ja puoli vuotta vankeutta.

(MTV3-STT)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.