Videoyhteys ihanan naisen kanssa voi tulla kalliiksi

Nettipoliisi kehottaa aikuisia miehiä varovaisuuteen sosiaalisessa mediassa tapahtuvissa intiimitilanteissa.

Helsingin nettipoliisin ylikonstaapeli Marko Forssin mukaan maailmalla on yleistynyt aikuisiin miehiin kohdistuneet kiristysyritykset, joissa miehiä kiristetään heistä otetuilla alastonkuvilla tai muulla arkaluonteisella materiaalilla. Kiristyksen taustalla on usein rikollisporukka.

– Näissä tapauksissa mies tapaa hemaisevan naisen esimerkiksi chat-palvelun kautta. Yhteydenpidon edetessä käyttöön voidaan ottaa videoyhteys ja mies suostuu näyttämään itseään videoyhteyden aikana. Tutustumista jatketaan esimerkiksi Facebookissa, jossa mies hyväksyy naisen ystäväkseen. Nainen saa nähtäväkseen miehen Facebook-ystävät. Sen jälkeen miestä aletaan kiristää hänestä otetuilla kuvilla tai videoilla, joita uhataan lähettää ystävien ja perheen nähtäväksi. Usein kiristettävä summa on melko pieni, joitakin satasia, joten mies saattaa suostua maksamaan summan.

Forssin mukaan kiristystapauksia on tapahtunut myös Suomessa. Näissä tapauksissa tekijät ovat olleet kotimaasta ja kiristys on tapahtunut vedoten siihen, että keskustelukumppani on ollut lapsi.

– Ihmettelisin, jos ei suomalaiset olisi joutuneet myös ulkomaalaisten rikollisliigojen kohteeksi. Näissä tapauksissa ilmoitusherkkyys poliisille on pieni, koska kiristettävät summat ovat niin matalia.

Forss muistuttaa, että sosiaalisessa mediassa on syytä olla valppaana uusiin ihmisiin tutustuessa.

– Jos ihana nainen lähestyy ja tulee tunne, että tämä on liian hyvää ollakseen totta, voi kyseessä olla vedätys.

(MTV3)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.