Viidelle vaaditaan elinkautista raa'asta murhasta – "silmitöntä väkivaltaa kostoksi veloista"

Vanha velka ja kosto epäillystä ilmiannosta johtivat julmaan väkivaltaan ja 25 puukotushaavaan Kymenlaakson Iitissä, uskoo syyttäjä. Hirvenmetsästäjät löysivät syksyllä miehen ruumiin syrjäiseltä louhokselta.

Päihtynyt ja puolustuskyvytön uhri kuljetettiin syyttäjän mukaan autolla soralouhokselle. Uhrin puhelin heitettiin auton ikkunasta. Häneltä vietiin vaatteet, 50 ekstaasitablettia, vajaa gramma kokaiinia, sormus ja rahaa.

Syyttäjän mukaan autossa olleet syytetyt sammuttivat omat puhelimensa matkalla.

Uhria lyötiin keittiö- ja kääntöveitsellä. Lisäksi häntä potkittiin ja hänen päänsä päällä hypittiin tasajalkaa.

Syyttäjä sanoo, että osa syytetyistä raahasi miestä maastossa ja yritti piilottaa ruumista. Syyttäjän mukaan todistusaineistoa hävitettiin määrätietoisesti. Esimerkiksi uhrin vaatteita ja asusteita oli poltettu, teräaseet oli poljettu maahan ja myös auto oli viety pesuun.

Syyttäjä vaatii viidelle syytetylle elinkautista vankeustuomiota murhasta. Murhan lisäksi kahta miehistä syytetään törkeästä ryöstöstä ja yhtä huumausainerikoksesta.

Syytetyillä aiempaa rikostaustaa

Poliisi on kertonut, että epäillyillä on aiempaa rikostaustaa lähinnä omaisuus- ja huumerikoksista. STT:n hankkimien tietojen mukaan ainakin yhdellä syytetyistä on myös väkivaltarikostaustaa. Osalla syytetyistä on voimassa ehdollinen tuomio.

Syyttäjän mukaan Iitin henkirikos perustui suunnitteluun ja etukäteisvalmisteluun. Uhria oli syyttäjän mukaan harhautettu ajomatkan syystä.

– Teko oli luonteeltaan kostotoimi. Motiivina tappamiselle on ollut vanha velka ja epäilty ilmianto, haastehakemuksessa sanotaan.

Kaksi syytetyistä on kiistänyt syyllistyneensä rikokseen. Yksi miehistä on myöntänyt tapon, toinen törkeän pahoinpitelyn ja kolmas pahoinpitelyn.

Poliisi kertoi aiemmin, että epäillyt ovat parikymppisiä ja uhri 25-vuotias. 


Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.