Viihdetaiteilija vangittiin 8-vuotiaan tytön kuolemasta epäiltynä

Helsingin käräjäoikeus on vanginnut 8-vuotiaan tytön kuolemaan liittyen tytön isän ja tämän naisystävän.

Kaksikkoa epäillään törkeästä kuolemantuottamuksesta ja törkeästä pahoinpitelystä.

Vangittu 34-vuotias mies on lähinnä yksityistilaisuuksissa esiintynyt muusikko, joka on tehnyt viime vuosina iskelmämusiikkia eri kokoonpanoissa. Vangittu 47-vuotias nainen ei ole kuolleen tytön äiti.

8-vuotias tyttö löydettiin kuolleena helsinkiläisestä yksityisasunnosta äitienpäivän aamuna. Tyttö asui isänsä luona. Myös rikoksesta epäillyt olivat asunnossa ambulanssin ja poliisin saapuessa. Paikalla ei ollut muita henkilöitä.

Tutkinnanjohtaja, rikosylikomisario Juha Rautaheimo kertoo, että poliisi lähti selvittämään asiaa aluksi normaalina kuolemansyyntutkintana, kunnes selvisi, että tapauksessa on syytä epäillä rikosta.

Poliisi ei kerro tekotapaa tai tapahtumienkulkua tutkinnallisiin syihin vedoten. Poliisi ennakoi, että tutkinta kestää pitkään. Syytteennoston määräaika on elokuun lopussa.

– Nyt poliisi odottaa oikeuslääketieteellisen tutkimuksen tuloksia, tekee rikosteknistä selvittelyä, puhuttelee epäiltyjä ja muita henkilöitä sekä hankkii taustatietoa, Rautaheimo kuvailee tutkinnan kulkua.

Vangitsemiskäsittelyt käytiin tänään suljetuin ovin.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.