Vilja Eerikan isä syyttää äitipuolta - puolustuksella uusi todistaja

Helsingin hovioikeudessa alkoi tänään 8-vuotiaan helsinkiläistytön murhaoikeudenkäynti. Molemmat syytetyt varoivat tarkoin paljastamasta kasvojaan kuvaajille.

Istunnon aluksi oikeuden puheenjohtaja kysyi uudesta todistajasta, jota kuullaan tänään isän puolustuksen nimeämänä. Muutoin todistajat ovat samat kuin käräjäoikeudessa, muun muassa perheen naapureita. Uutta todistajaa on kuulusteltu eilen.

Kihlakunnansyyttäjä Eija Velitski kommentoi yleisellä tasolla juttua ennen kuin puheenjohtaja kutsui saliin. "Raskas prosessi kaikille viranomaisille".

– En näkisi kyllä, että toinen syytetyistä olisi päätekijä. Kaikki tapahtui yksiössä. Syyte on ollut aikanaan, että yksissä tuumin kaikki on tapahtunut, Velitski sanoi MTV3 Uutisille ennen oikeusistunnon alkua.

– Olen sitä mieltä, että tarkoitus on ollut tappaa ja sitä mieltä oli käräjäoikeuskin.

Paikalla hovioikeudessa ovat myös juttua tutkineet poliisit.

"Isä uskoi sokeasti puolisoonsa"

Isä Touko Tarkki ja äitipuoli Sirpa Laamanen todettiin käräjäoikeudessa syyllisiksi murhaan. Molemmat ovat valittaneet tuomiostaan.

49-vuotias Laamanen ja 36-vuotias Tarkki myöntävät tapahtumat, mutta heidän näkemyksensä mukaan kyse oli törkeästä pahoinpitelystä ja törkeästä kuolemantuottamuksesta. Sekä syyttäjä että tytön omaiset vaativat, että valitukset hylätään.

Isän puolustus vierittää syytä tapahtuneesta äitipuolelle, joka uskotteli puolisolleen olevansa lääkäri. Hän uskoi Laamasen lääkäritaustaan vielä hätäkeskukseen soittaessaankin, puolustusasianajaja Jarkko Jaatela totesi.

- Ilman tätä kaiken kattavaa, sokeaa uskoa avopuolisoon mitään nyt koettua ei olisi tapahtunut.

Lisäksi isän puolustus vetoaa siihen, että hän on toiminut sosiaaliviranomaisten ja tytön koulun kanssa hyvässä yhteistyössä ennen tytön kuolemaa. Lisäksi hän oli huolehtinut ensimmäistä luokkaa käyvästä tytöstään muun muassa kuljettamalla tätä kouluun.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.