Vilja Eerikan oma sosiaalityöntekijä: Tämä kysymys paljasti "Nadian" henkilöllisyyden

Vuonna 2010 Vilja Eerikan vastuusosiaalityöntekijänä toiminut nainen kertoo yrittäneensä vimmaisesti selvittää tytön äitipuolen henkilöllisyyttä. 

Tuolloin reilu nelikymppinen Sirpa Laamanen esiintyi marokkolais-ranskalaisena "Nadia Beroughina", joka odotti omien sanojensa mukaan nelosia.

- Yritin jo keväästä asti selvittää, kuka tämä nainen on. Tein hakuja tietokannoista ja Googlesta, mutta turhaan. Yritin selittää Eerikan isälle, ettei tällaista henkilöä ole olemassa. Hän kuitenkin piti kiinni siitä, että "Nadia" oli marokkolais-ranskalainen, nainen kertoi Helsingin käräjäoikeuden käsittelyssä.

Työntekijä kuitenkin pääsi oikeille jäljille syyskuussa kysyttyään Eerikan isältä Touko Tarkilta ja "Nadialta", kuinka hän on oppinut puhumaan niin hyvää suomea. Tuolloin äitipuoli kertoi, että hän oli ollut suomalaisen miehen kanssa naimisissa ja parilla oli kaksi lasta.

Lasten nimien perusteella työntekijä löysi "Nadian" oikean nimen. Sirpa Laamasesta ei kuitenkaan löytynyt mitään tietoa rekistereistä. Hän ehdottikin sosiaaliviraston lakimiesyksikön lakimiehelle, että Laamasesta tehtäisiin tietopyyntö poliisille. Lakimies kuitenkin pyysi odottamaan haun tekemistä.

- Olin todella turhautunut ja ärsyyntynyt. Lakimies oli sitä mieltä, että pyyntö tehtäisiin vasta sitten, kun olisi täysin varmaa, ettei äitipuoli voinut odottaa nelosia.

Äitipuoli oli kertonut odotuksestaan ensimmäistä kertaa maaliskuussa ja lakimies laski, että viimeistään joulukuussa olisi varmaa, että kyse oli valheesta. 

Työntekijä kuitenkin jäi äitiyslomalle marraskuussa, eikä saanut selvitystä näin ollen tehtyä. Hän oli puhunut asiasta kollegoidensa kanssa, mutta Sirpa Laamasen nimeä ei kirjattu mihinkään virallisiin muistiinpanoihin.

"Flegmaattinen Touko tarvitsi ohjausta"

Työntekijälle selvisi vuoden aikana myös muita pariskunnan kertomia valheita. Äitipuoli ei odottanut nelosia, mikä varmistui työntekijän soitettua Helsingin Naistenklinikalle.

- Touko luotti täysin Nadiaan ja piti kiinni tarinasta, vaikka yritin rautalangasta vääntää. Touko oli sellainen ihminen, joka toimi kuten käskettiin, sosiaalityöntekijä kuvasi.

Perhe ei ollut myöskään muuttamassa isompaan asuntoon, vaikka isä niin lupasi. Tämä selvisi, kun työntekijä kävi soittamassa väärän asunnon ovikelloa. 

Tämän valheen aikaan Eerika oli kiireellisesti sijoitettuna isän luona, mutta sosiaalityöntekijä katsoi, ettei tämä valhe ollut niin merkittävä, että kiireellistä sijoitusta olisi tullut jatkaa tai huostaanottoa harkita.

- Siihen ei ollut syytä, sillä muuten asiat menivät hyvin. Esimerkiksi päiväkodista kerrottiin, että Eerika on mukava lapsi ja päivähoito sujui paremmin sen jälkeen, kun hän muutti isälleen, työntekijä kertoi.

Työntekijää ihmetytti äitipuolen valehtelu, mutta hän ajatteli, että äitipuoli halusi valehenkilöllisyyden avulla salata jotain isältä, eikä se siten liittynyt suoraan Eerikan hyvinvointiin.

Hänen mukaansa isä vaikutti hyvältä huoltajalta Eerikalle. Jo ennen yksinhuoltajuutta isä oli halunnut esimerkiksi maksaa Eerikan liikuntaharrastuksen ja teki, mitä sosiaalityöntekijät häneltä pyysivät.

Työntekijä myös arvioi tuolloin, että äitipuolen seura teki hyvää isälle.

- En henkilökohtaisesti tavannut "Nadiaa", koska hän ei suostunut tulemaan tapaamiseen. Puhelimessa hän vaikutti toimeliaalta, iloiselta ja reippaalta. Oli ihan hyvä juttu, että hän oli olemassa, koska Touko oli flegmattisempi ja tarvitsi ohjausta, työntekijä kuvasi.

Isä ja äitipuoli murhasivat Vilja Eerikan äitienpäivänä 2012.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.