Viranomainen AKT-tuomiosta: Epäasialliseen kohteluun puututtava heti

AKT:n kiusaamisjutun käräjätuomio osoittaa, että epäasialliseen kohteluun työpaikalla on puututtava heti. Näin kommentoi Etelä-Suomen aluehallintovirasto.

– Työnantaja ei puuttunut epäasialliseen kohteluun, vaikka asia oli yleisesti tiedossa työpaikalla, sanoo viraston työsuojelun lakimies Tanja Välke.

Helsingin käräjäoikeus tuomitsi tänään sakkoihin Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliiton entisen puheenjohtajan Timo Rädyn, AKT:n sekä liiton hallituksen varapuheenjohtajan Veijo Ruonalan ja valtuuston entisen puheenjohtajan Heikki Harakan työpaikkakiusaamisjutussa.

Rädyn katsottiin kiusanneen alaisiaan. Oikeuden mukaan Ruonala ja Harakka eivät puuttuneet riittävästi Rädyn toimintaan ja laiminlöivät siten velvollisuutensa.

Välke pitää tuomiota tärkeänä muistutuksena siitä, että myös luottamustehtävissä olevat voivat joutua rikosvastuuseen työturvallisuuden vaarantamisesta, jos he eivät puutu häirintään.

Välke on havainnut sellaisten tapausten lisääntyneen, joissa häiritsijänä tai häirinnän kohteena on organisaation ylin toimija.

 

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.