Virolaismiehiä epäillään useista pahoinpitelyistä Sotkamossa

Ravintolasta poistetun virolaisseurueen epäillään pahoinpidelleen kuutta paikallista miestä itsenäisyyspäivän iltana Sotkamossa Kainuussa.

Joukkonujakan aikana yksi suomalaismies menetti tajuntansa, kun häntä lyötiin pesäpallomailalla. Myös tajuttomaksi pahoinpidellyn veli sai vammoja samasta mailasta.

Poliisi tutkii juttua kahtena törkeänä pahoinpitelynä ja neljänä pahoinpitelynä. Lisäksi osaa virolaismiehistä epäillään väärän henkilötiedon antamisesta ja väärennyksistä.

20-30-vuotiaiden virolaismiesten joukko poistettiin keskustan ravintolasta eilen illalla yhdeksän jälkeen. Ulkona seurue oli poliisin mukaan alkanut haastaa riitaa samanikäisten sotkamolaisten kanssa. Ensin yksi virolaisista löi nyrkillä katuun yhden sotkamolaisen, minkä jälkeen muu seurue potki tätä. Uhri sai vammoja kasvoihin ja kylkiin. Apuun yrittäneelle toiselle sotkamolaismiehelle kävi kutakuinkin samoin.

Pesäpallomailan virolaisseurue kaivoi esiin, kun paikalle saapui lisää paikallisia. Veljesten saamat iskut olivat kovia, sillä puinen maila katkesi lyöntien voimasta.

Poliisipartio tavoitti virolaismiehet myöhemmin tien päältä. Miehet päätyivät Kajaanin poliisilaitokselle.

(MTV3-STT)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.