Voimanostajan autossa 15 vuoden dopingannos

Hausjärveläiseltä voimanostajalta tavattiin vuosi sitten kesällä niin paljon anabolisia steroideja tabletteina ja ampulleina, että ne olisivat poliisin mukaan riittäneet yhden miehen laittomaan käyttöön 15 vuodeksi. Saman miehen epäillään välittäneen amfetamiinia ja hashista.

Nyt 36-vuotiaalle voimanostajalle luettiin Riihimäen käräjäoikeudessa syyte törkeästä dopingrikoksesta ja törkeästä huumausainerikoksesta. Syytettynä on lisäksi viisi muuta henkilöä, jotka ovat esitutkinnan mukaan välittäneet ja käyttäneet dopingaineita ja huumeita.

Jutun lonkerot ulottuvat Hämeenlinnaan ja läntiselle Uudellemaalle. Nippuun liittyy 30 yksittäistä syytettä, sillä syytettyjen epäillään rikkoneen lakia monin tavoin myös liikenteessä. Poliisi on takavarikoinut heiltä laitonta aseistusta: pistoolin, kaasupistoolin, nyrkkirauta-veitsiyhdistelmän ja omatekoisen räjähdepanoksen.

Syyttäjä vaatii voimanostajalta noin 35 000:ta euroa ja hänen tärkeimmältä apuriltaan runsasta 25 000:ta euroa rikoksen tuottamana hyötynä.

Riihimäen käräjäoikeus antaa jutussa myöhemmin kansliatuomion.

Ketjua tutkitaan edelleen

Voimanostaja on viime vuosinakin saavuttanut voittoja kansallisissa kisoissa. Kun hän jäi kesällä 2006 kiinni ylinopeudesta ja huumaantuneena ajosta, hänen ajoneuvostaan takavarikoitiin anabolisia steroideja 5 400 tablettia ja lisäksi 370 millilitraa ampulleina.

Esitutkinnan mukaan mies on myynyt tai välittänyt tärkeimmälle apumyyjälleen erilaisia dopingaineita sekä noin 650 grammaa amfetamiinia ja kilon verran hasista.

Apuri, 30-vuotias hausjärveläinen mies, on kyseisten erien lisäksi pitänyt hallussaan muitakin huumeita, muun muassa tyttöystävänsä kanssa puolisentoista kiloa marihuanaa. Syytteen mukaan pariskunta oli hankkinut myös kannabis sativa -kasveja ja valmistanut niistä hasista.

Riihimäen poliisi tutkii edelleen ainakin huumeketjun yhtä haaraa. Kärköläläisen nuorenmiehen kotoa tavattiin noin tuhat ekstaasipilleriä sekä parinkymmenentuhannen euron arvosta varastettua tavaraa.

(MTV3-STT)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.