WinCapitan pääepäilty vangittiin

Sijoitusklubi WinCapitan pääepäilty Hannu Kailajärvi on vangittu Oulun käräjäoikeudessa tänään pidetyssä istunnossa.

- Emme tiedota asiasta enempää, mutta vahvistan, että Kailajärvi on vangittu, kertoi rikosylitarkastaja Leila Melander Keskusrikospoliisista MTV:n uutisille.

- Työt jatkuvat WinCapita-tutkinnassa, Melander totesi.

Kailajärvi pidätettiin joulukuun alussa Ruotsissa, josta hänet luovutettiin Suomeen. Sitä ennen hän oli etsintäkuulutettuna kansainvälisesti. Kailajärveä säilytetään nyt Oulun vankilassa.

Poliisi pidätti tässä kuussa myös jutun toisen pääepäillyn, joka palasi vapaaehtoisesti Thaimaasta.

WinCapitan rikosvyyhti alkoi purkautua viime maaliskuussa, kun sen internetsivut sulkeutuivat. Sitä ennen se oli ehtinyt kerätä noin 10 000 henkilöltä pyramidihuijauksella lähes 100 miljoonaa euroa. WinCapitasta on tehty jo 1100 rikosilmoitusta.

Rikostutkinnan aikana on määrätty omaisuutta takavarikkoon tai hukkaamiskieltoon yli 13 miljoonan euron edestä. Se vastaa melko tarkoin asianomistajien ilmoittamia vahinkosummia, jotka ovat yhteensä 13,3 miljoonaa euroa. Osa varoista on jäädytettynä ulkomaisilla pankkitileillä.

(MTV3-STT)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.