Yle: Poliisi epäilee Air Finlandin johdon nostaneen miljoonia ennen konkurssia

Poliisi epäilee, että lentoyhtiö Air Finlandin johto nosti yhtiöstä laittomasti miljoonia euroja ennen yhtiön konkurssia, kertoo Yle. 

Yhtiön entistä hallitusta ja toimitusjohtajaa epäillään Ylen mukaan talousrikoksista. Epäiltyjä on yhteensä kuusi. Kaikki ovat kiistäneet syyllistyneensä rikoksiin.  

Ylen mukaan poliisi epäilee, että toimitusjohtaja ja hallituksen jäsenet nostivat yhtiöstä erilaisin järjestelyin lähes viisi miljoonaa euroa. Lisäksi poliisi epäilee, että lentoyhtiön kirjanpitoon tehtiin tahallaan merkintöjä tavalla, joka antaa väärän kuvan yhtiön varallisuudesta.  

Air Finlandin entisen toimitusjohtajan Mika Heleniuksen mukaan epäilyn kohteena olevat nostot ovat vuosina 2007 ja 2008 tehtyjä osingonjakoja ja pääomalainan takaisinmaksuja.

Air Finlandin liiketoiminta oli Heleniuksen mukaan tuolloin voitollista ja maksukyky hyvä. Varojenjaot tehtiin osakeyhtiölain mukaisesti ja tilintarkastajat hyväksyivät ne, Helenius sanoo lähettämässään tiedotteessa. 

Air Finland ajautui konkurssiin kesällä 2012. 

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.