Yliopistoiskun suunnittelusta tuomittu nainen tyytymätön tuomioon

Yliopistoiskun suunnittelusta tuomittu nainen on ilmoittanut olevansa tyytymätön saamaansa käräjätuomioon.

Suunnittelusta tuomittu mies jätti jo aiemmin oman ilmoituksensa tyytymättömyydestään. Hovioikeuteen varsinainen valitus on jätettävä ennen heinäkuun loppua.  

Helsingin käräjäoikeuden mukaan kaksikko oli laatinut suunnitelman, jonka tavoitteena oli surmata Helsingin yliopistolla ainakin 50 henkilöä. Oikeuden mukaan joukkosurman uhrit olisivat valikoituneet sattumalta.   

Kaksikko tuomittiin törkeän henkeen tai terveyteen kohdistuvan rikoksen valmistelusta toissa perjantaina. Nainen sai kolme vuotta vankeutta. Mies sai kuukauden enemmän, sillä hänet tuomittiin myös sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan lasta esittävän kuvan hallussapidosta.  

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.