Yliopistojen uhkatapaukset: Turvaohjeita ei tiukenneta yleisesti

Viime viikkojen yllättävät uhkatilanteet yliopistoissa eivät aiheuta kiristyksiä oppilaitosten valtakunnallisissa turvallisuusohjeissa. Tänään on kerrottu Helsingin yliopistoon suunnitellusta iskusta ja viikko sitten keskiviikkona filosofi Esa Saarista puukotettiin Aalto yliopiston Otaniemen kampuksella. 

Valtakunnallisia turvallisuusohjeita koordinoiva Poliisihallitus on jakanut kaikille Suomen oppilaitoksille yhtenevät turvallisuusohjeet, mutta jokainen oppilaitos on voinut hoitaa turvallisuusjärjestelynsä omalla tavallaan.

– Tietysti ohjeita pitää tarkastella aina väliajoin, mutta nyt tapahtuneet uhkat ovat olleet enemmän yksittäistapauksia. Kaikkia tilanteita ei voi estää, ja tällaiset yksittäiset vaaralliset henkilöt ovat turvallisuuden kannalta todella haastavia, sanoo poliisitarkastaja Marko Savolainen Poliisihallituksesta.

Valtakunnallisten ohjeiden lisäksi oppilaitoksille on nimetty alueen poliisilaitoksesta oma nimikkohenkilö, jonka kanssa turvallisuusasioita voi käydä läpi.

– Opetushallitus on lisäksi järjestänyt turvallisuuskoulutuksia, joihin oppilaitosten turvallisuusvastaavien on edellytetty osallistuvan, Savolainen kertoo.

Helsingin yliopisto on ilmoittanut, että yliopistossa käydään läpi onnettomuuksiin varautumista sen jälkeen, kun yksityiskohtia siihen kohdistuneesta uhkasta selviää. Myös Aalto-yliopisto on harkinnut turvallisuusohjeiden päivittämistä.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.