Ylistaron murhasta elinkautinen tuomio kahdelle

Nuoren miehen raa´asti surmanneet kaksi miestä tuomittiin elinkautiseen vankeuteen Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeudessa perjantaina.

Tuomio tuli murhasta.

Oikeuden mukaan vuonna 1993 syntynyt Daniel Angermann ja vuonna 1974 syntynyt Jari Juhani Häkki surmasivat 19-vuotiaan uhrinsa lukuisilla puukon iskuilla Ylistarossa viime syyskuussa. Mies löytyi kuolleena metsätien ojasta. 

Oikeus katsoo, että miehet suunnittelivat raa´an verityön etukäteen. He yrittivät lavastaa surman itsemurhaksi. Tekijät tunsivat uhrin entuudestaan hyvin.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.