Yllätyskäänne Cannonball-jutussa: Presidentti ja asekersantti vapaaksi

Helsingin käräjäoikeus päätti perjantai-iltana päästää yllättäen Cannonballin presidentin ja asekersantin vapaaksi tutkintavankeudesta..

Molemmat päästettiin ulos suoraan oikeussalista. Miehet olivat vangittuina kaikkiaan 116 päivää.

- Tämä ei ole ennakkokannanotto tuomioon. Molempia on edelleen syytä epäillä rikoksesta todennäköisin syin, käräjätuomari Maritta Pakarinen sanoi. Miehet vastaavat jatkossa siis vapaalta.

Muut viisi vangittua päätettiin pitää edelleen vangittuina.

Vuoristorataa

Syyttäjä oli hetkeä aiemmin vaatinut presidentille ja asekersantille kymmenen vuoden vankeustuomiota.Miesten ilmeet olivat epäuskoiset.

Asianajajat olivat tavan mukaan vaatineet päämiestensä vapauttamista tutkintavankeudesta ja kaikki odottivat oikeuden pitävän tauon pohtiakseen asiaa.

Oikeus ei kuitenkaan miettinyt hetkeäkään. Käräjätuomari ilmoitti vapauttamisista saman tien. Asiaa oli puitu jo edellisellä tauolla.

Nyt miehet näyttivät helpottuneilta, mutta osin myös epäuskoisilta.

- Oikeus voitti. Suomessa jokaisella on oikeus valita oma elämäntapansa, eikä sen perusteella tule rangaista ketään, asianajaja Ari Halonen sanoi.

Asianajaja viittasi siihen, että kaksikon syyte perustui pitkälti heidän asemaansa moottoripyöräjengissä.

Yleensä tutkintavangin vapauttaminen kesken jutun on ennakoinut syytteiden kaatumista.

Oikeus antaa päätöksen 21. lokakuuta.

Cannonball-oikeudenkäynti - maanantai:

Tiistai:

Keskiviikko:

Torstai:

Perjantai:

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.