Yökerholiiga pyöritti hurjaa ekstaasikauppaa - myynnissä yli 50 000 tablettia

Käräjäoikeus on langettanut pitkiä tuomioita liigalle, joka toi maahan huumeita ja myi niitä helsinkiläisissä yökerhoissa.

Helsingin poliisin mukaan juttu oli poikkeuksellisen laaja, sillä liigalta takavarikoitiin rikostutkinnan yhteydessä 18 000 huumetablettia. 35 000 tablettia oli jo ehditty myydä.

– Tämä yksi tutkinta vastaa sitä määrää, jota ekstaasia takavarikoidaan koko Suomesta vuoden aikana, sanoo Petri Rainiala, yksi jutun tutkinnanjohtajista.

Ekstaasit menivät baarikäyttöön

Huumeita myytiin viime vuoden aikana viidessä suuressa helsinkiläisyökerhossa viihdekäyttöön. Osa myytävistä tableteista oli ekstaasia, osa amfetamiinia, jota myytiin yökerhojen asiakkaille ekstaasina. Lisäksi porukalla oli myynnissä kokaiinia.

Huumeita haettiin Suomeen Ruotsin Luulajasta, johon huumeet tulivat poliisin käsityksen mukaan Keski-Euroopasta. Maahantuonnin osalta poliisitutkinta on vielä kesken.

– Maahantuonti selvisi siinä yhteydessä, kun tutkimme ekstaasin välitystä ja tukkuportaan myyntiä yökerhoissa. Jäljet johtivat Luulajaan, jossa Ruotsin tulli oli tehnyt jo samaan asiaan liittyviä tutkimuksia, Rainiala kuvaa.

Monikansallinen ensikertalaisporukka

Huumeiden levitysporras oli erittäin kansainvälinen. Suomalaisten tekijöiden lisäksi mukana oli levittäjiä Vietnamista, Kuubasta, Afganistanista, Thaimaasta, Irakista, Marokosta, Albaniasta, Venäjältä, Turkista, Virosta ja Ranskasta.

Suuri osa tekijöistä on syntynyt 1990-luvulla ja nuorin tuomittu oli vasta 18-vuotias. 

– Huumeiden levittäjät olivat poliisille tuntemattomia ja iältään nuoria, Rainiala luonnehtii.

Jutun syyttäjänä toiminut kihlakunnansyyttäjä Sampsa Hakala arvioi, että tuomittujen arviointikyky oli pettänyt, mistä syystä kauppa kasvoi niin suureksi.

– Tässä ei ollut kyse esimerkiksi oman huumeidenkäytön rahoittamisesta, vaan huumekaupan tuotoilla rahoitettiin jetset-elämää. Rahaa käytettiin esimerkiksi hotellissa asumiseen, Hakala sanoo.

Rainialan mukaan liigan kiinnisaaminen saattoi aiheuttaa hetkellisen vajeen Helsingin huumetarjontaan, mutta pitkäaikaisesta vaikutuksesta on vaikea sanoa.

– Tarjonta huumemarkkinoilla on tällä hetkellä todella kovaa ja huumeisiin liittyvä bilekulttuuri vahvistuu Helsingissä koko ajan. Esimerkiksi kokaiininkäyttö ei ole enää mikään satunnainen juttu, Rainiala sanoo.

Yli kuuden vuoden tuomioita

Tuomion sai nyt kaikkiaan yli 30 syytettyä, joista osa oli syytettynä törkeistä huumausainerikoksista, osa huumausainerikoksista. Tekijöistä viisi sai yli viiden vuoden tuomion törkeästä huumausainerikoksesta.

Pisin tuomio, 6 vuotta ja 7 kuukautta annettiin 23-vuotiaalle Nima Yaghin Alille. 33-vuotias Alexander Barrientos Barbon sai 6 vuotta ja 6 kuukautta vankeutta, 24-vuotias Asiel Osniel Gibert Gonzales 6 vuotta, 24-vuotias Ragnar Tsesnulis 5 vuotta ja 6 kuukautta ja 25-vuotias Fatjon Hysi 5 vuotta ja 2 kuukautta.

Huumeiden myynnistä saatu rikoshyöty oli kihlakunnansyyttäjä Sampsa Hakalan mukaan noin 250 000 euroa.

Juttu on jaettu pariin erilliseen osaan sen laajuuden takia, ja Helsingin käräjäoikeus antoi nyt tuomionsa yhdestä jutun haarasta. Kaikkiaan jutussa on ollut 47 epäiltyä.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.