10 000 suomalaista korjaa miljoonapotin Nokiasta

Nokia-miljönäärejä on Suomessa jo lähes 10 000. Heistä yli 1 000 omistaa tämän viikon pörssikurseilla mitattuna Nokian osakkeita yli kymmenen miljoonan markan arvosta, kertoo Aamulehti.

Suuri osa Nokia osakkeilla rikostuneista on aivan tavallisia suomalaisia, jotka jostain syytä ovat aikanaan saaneet tai hankkineet Nokian osakkeita. Esimerkiksi Nokia-yhtiön syntysijoilla Nokialla on 187 miljonääriluokkaan noussuutta kaupunkilaista. Kaikkiaan 50 000 suomalaisella on Nokian osakkeita.
(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.