3G-lanseeraus viivästyy?

TeliaSoneran Kenneth Karlberg arvioi, että 3G-puhelinpalvelut tulevat markkinoille vasta ensi vuonna.

Nokian 3G-kännykkä


TeliaSoneran Norjan,Tanskan ja Baltian toiminnoista vastaava varatoimitusjohtaja Kenneth Karlberg uskoo, että kolmannen sukupolven matkapuhelinpalvelut saadaan markkinoille vasta aikaisintaan ensi vuoden alussa.
Karlbergin mukaan kilpailijoiden tekemisiä aiotaan seurata tarkoin ja myös sitä miten hyvin kuluttajat ottavat käyttöönsä matkapuhelimet, joilla voi lähettää kuvaa.

-Meillä ei ole mitään kiirettä, sanoi Karlberg uutistoimisto Reutersille.

Soneran ja Telian fuusion hyötyjä mm. kustannusten laskun myötä odotetaan jo tämän vuoden aikana, mutta yhtiö aikoo asettaa todelliset tavoitteensa vasta sitten, kun tilinpäätös viime vuodelta saadaan valmiiksi 19. helmikuuta.

TeliaSoneran varatoimitusjohtaja Harri Koponen sanoo yhtiön tavoitteena olevan edelleen lanseerata kolmannen sukupolven matkapuhelinpalvelut kuluvana vuonna. Hän jättää kuitenkin ajankohdan auki. Hän toteaa, että tärkein tavoite on tällä hetkellä toteuttaa EU:n asettamat ehdot fuusiolle myymällä mm. Telian matkapuhelintoiminta Suomessa.

(MTV3-STT)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.