Mainos

A-Katsastus aloittaa yt-neuvottelut

A-Katsastus-konserni aloittaa yt-neuvottelut, jonka toimenpiteet saattavat koskea 290:tä työntekijää.

Suurin osa muutoksista on todennäköisesti työtehtävien ja toimenkuvien muutoksia, A-Katsastus Groupin toimitusjohtaja Kari Kivikoski arvioi.

Kivikoski sanoo, että irtisanomisten määrä riippuu työntekijöiden halusta ottaa vastaan uusia työtehtäviä.  

Neuvotteluiden piirissä on 970 konsernin työntekijää. Kivikosken mukaan katsastusmarkkinoilla on ylitarjontaa, kun katsastusasemien määrä on kaksinkertaistunut neljässä vuodessa. Hän sanoo, että vuosittain tehdään suunnilleen 2,5 miljoonaa katsastusta.  

Käynnistyvät yt-neuvottelut eivät koske A-Katsastus Oy:n hallinnollisissa tukitoimissa olevia henkilöitä, eikä A-Katsastus Group Oy:n, A-Test & Consulting Oy:n tai Suomen Vahinkotarkastus SVT Oy:n henkilöstöä.  

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.