TV-Opas

Äänekosken sellutehtaan rakentaminen massiivinen projekti

Metsä Groupin Äänekosken sellutehtaan rakentamisessa alkaa kiivain vaihe nyt keväällä ja tehtaan on määrä valmistua ensi vuoden syksyyn mennessä.

Sellutehtaan 120-metrinen piippu valettiin syksyllä ja nyt sen ympärille itse tehdasta rakentaa 750 ihmistä. 

Tehtaan rakentaminen on valtava urakka. Tänä vuonna tälle työmaalle saapuu 450 yli kolme metriä leveitä erikoiskuljetusta.

Sen lisäksi tulee 1500 joko erittäin pitkää tai tai todella painavaa erikoiskuljetusta.

Ja kun tehdas ainakaan valmistuu paikalle saapuu joka ikinen päivä 240 tukkirekkaa. Se tarkoittaa yhtä tukkirekkaa joka kuudes minuutti. Se tarkoittaa myös että puuta hankitaan aiempaa  laajemmalta alueelta 

Uuden tehtaan kylkeen haetaan myös kumppaneita, jotka tekevät uusia tuotteita tehtaan sivuvirroista. Muutama sopimuksin on jo allekirjoitettu.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.