ABB kaavailee lisäirtisanomisia

Ruotsalais-sveitsiläinen ABB-konserni aikoo karsia vielä tuntuvasti lisää työpaikkoja osana uutta rakennejärjestelyohjelmaa.

Yhtiön pääjohtaja Jürgen Dormann ei vielä täsmentänyt irtisanottavien määrää, mutta antoi ymmärtää luvun saattavan nousta jopa yli 10 000:een. Pahoissa vaikeuksissa olevan ABB-konsernin palveluksessa on maailmanlaajuisesti noin 148 000 ihmistä, ja yhtiöstä on viime kuukausina kadonnut jo noin 10 000 työpaikkaa.
ABB:n tuore säästöohjelma tähtää kustannusten karsimiseen 800 miljoonalla eurolla. Kaksi kolmasosaa säästöistä haetaan yhtiön mukaan työpaikkoja vähentämällä.

Perjantain puhelinkonferenssissa Dormann ei uutistoimisto AFP:n mukaan tarkentanut vielä sitäkään, mihin ABB:n toimintamaihin uudet leikkaukset kohdistetaan. Tilannetta kartoitetaan Kiinan, Bolivian, Skandinavian ja Etelä-Afrikan välillä, hän sanoi.

ABB alensi tänään myös seuraavien kolmen vuoden tulostavoitteitaan ja vakuutti, että yhtiön tavoitteena on edelleen alentaa nettovelkansa 4 miljardiin dollariin vuoteen 2005 mennessä.

Suomessa ABB:n palveluksessa oli syyskuun lopussa hieman yli 9000 henkilöä. Yhtiön suurimmat tehtaat sijaitsevat Vaasassa ja Helsingin Pitäjänmäellä, joissa työskentelee yhteensä noin 6000 ihmistä.

Suomen ABB:n kannattavuus on alkuvuoden aikana pysynyt hyvänä, vaikka liikevaihto on täälläkin huonosta markkinatilanteesta johtuen laskenut 10 prosenttia.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.