Ahlstromin listautuminen yhtiökokoukseen

Kuituvalmistajaksi erikoistunut Ahlstrom ilmoitti joulukuussa tutkivansa mahdollisuutta listautumiseen.

Perheyhtiö Ahlstromin hallitus aikoo esittää helmikuussa kokoontuvalle yhtiökokoukselle listautumista Helsingin pörssiin. Kyse on suurimmasta täysin uudesta listautumisesta Helsingin pörssiin vuosikausiin.

Kuituvalmistajaksi erikoistunut Ahlstrom ilmoitti joulukuussa tutkivansa mahdollisuutta listautumiseen. Asia on ollut yhtiössä esillä jo tämän vuosikymmenen alkuvuosista lähtien, mutta pörssimarkkinat kääntyivät epäsuosiollisiksi listautumisille teknokuplan puhkeamisen vuoksi.

Listautumisesitys sisältyy Ahlstromin yhtiökokouskutsuun, joka sisältää myös ehdotuksen yhtiön osakesarjojen yhdistämisestä.

Ahlstromilla on nykyisin noin 270 osakkeenomistajaa, jotka ovat perheyhtiön 1800-luvulla perustaneen Antti Ahlstromin jälkeläisiä.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.