Ahonen tehtaiden sulkemisesta: Järkyttävää

Puheenjohtaja Jouko Ahonen.

Yksittäisen konelinjan sulkeminen aiheuttaa isoja kärsimyksiä ihmisille ja kokonaisen tehtaan sulkeminen on järkyttävää, Paperiliiton puheenjohtaja Jouko Ahonen toteaa UPM:n ja Stora Enson suunnitelmista.

Ahonen pitää nopeaa sulkemisaikataulua kohtuuttomana.

UPM aikomukset sulkea Kajaanin paperitehtaat ja Tervasaaren sellutehdas Valkeakoskella koskevat pitkälle toistatuhatta työpaikkaa vuosina 2009-10.

- Jotta pystytään ihmisten tulevaisuus turvaamaan, niin kyllä tällaiset järjestelyt edellyttävät pitkää aikataulutusta, Ahonen sanoo. Hän edellyttää, että yhtiöt miettivät yhteistoimintamenettelyssä mikä sulkemisten aikataulu on.

Kajaanille UPM:n merkitys on ollut keskeinen, eikä korvaavia työpaikkoja ole helppo löytää. Jos UPM:n suunnitelma tehtaan sulkemisesta toteutuu, se on suorastaan järkyttävä uutinen Kajaanissa, hän kertoo.

Ikävät uutiset vain jatkuvat

Viime vuonna syksyllä tuli Summa-uutinen ja nyt näitä uutisia.

- Toivon, että nämä rakennejärjestelyt riittäisivät, mutta eihän näistä mitään takeita voi antaa. Se on monesta asiasta kiinni, Ahonen toteaa.

Yksi tärkeä tekijä on puun saatavuus, ja tuonti Venäjältä saattaa tyrehtyä vuodenvaihteessa. Tämä aiheuttaa yhä pelkotiloja työntekijöiden keskuudessa, Ahonen muistuttaa valtiovallan suuntaan.

- Tasavallan hallitus ei ole ollut riittävän aktiivinen, hän sanoo. Jos puunmyyjät eivät myy puuta tilanne jatkuu Ahosen mukaan epävarmana.

Aiemmissa Summan ja Kemijärven tapauksissa kannattavaa tuotantoa lakkautettiin ja haaskattiin kansallista varallisuutta, koska valtio omistaa merkittäviä osuuksia, Paperiliiton Ahonen kertaa.

Stora Enso taas aikoo lakkauttaa 550 työpaikkaa Suomesta.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.