Air Baltic harkitsee lentoja Porista Riikaan

Air Baltic-lentoyhtiön kaupallinen johtaja Tero Taskila sanoo MTV:n uutisille, että yhtiö harkitsee kahden tai kolmen uuden reitin avaamista Suomeen ensi kesään mennessä. Lisäksi yhtiö on tilannut 13 uutta konetta, joista osaa tullaan käyttämään Suomen liikenteen kehittämiseen.

- Tutkimme mahdollisuuksia avata lisää reittejä Riiasta Suomeen. Kyseeseen tulevat Jyväskylä, Kajaani, Joensuu ja Pori.

Suunnitelmien taustalla on latvialaisyhtiön pyrkimykset laajentaa toimintojaan Suomessa. Air Baltic lentää tällä hetkellä Suomessa kymmeneen kohteeseen.

Lisäksi yhtiöllä on ilmeistä kiinnostusta ottaa osuutta myös Suomen sisäisistä lennoista, sillä Air Baltic on pyrkinyt ostamaan Finncommin. Esteeksi on muodostunut Finnairin etuosto-oikeus Finncomm yhtiöön.

Air Balticin mielestä Finncommin päätös lopettaa kolme sisäistä reittiä Suomessa oli järkevä.

- Jos heillä oli vaikeuksia saada reittejä kannattavaksi ja tässä suhteessa yhteistyökumppanuus Finnairin kanssa ei toiminut niin mielestäni päätös oli järkevä.

Finncomm ilmoitti lopettavansa lennot Poriin, Jyväskylään ja Seinäjoelle. Ainakin Porin kaupunki ilmoitti päätöksen olevan vahingollinen, koska nyt kaupunkiin ei ole säännöllistä lentoyhteyttä.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.