Air100 aikoo edelleen lentoon

Porin-lentojen myötä julkisuuteen hetkeksi lennähtänyt Air100 aikoo edelleenkin saada siiville kahden lentokoneen pienen ja ketterän yhtiön. Perusteilla olevan yhtiön tavoite on saada oma lentotoiminta käyntiin noin vuodessa, mikä kuluu tarvittavien lupien saamiseen viranomaisilta.

- Meillä on tarkoitus hakea oma operaattorilupa, projektia vetävä Ville Majasaari vakuuttaa.

Majasaaren mukaan osakeyhtiön pääoman keruu on käynnissä.

- Suunnitelma on kerätä kahden miljoonan euron osakepääoma. Lisäksi tarvitaan noin viisi miljoonaa kahden koneen ostamiseen. Tai sitten tulevat vastaavat kulut koneiden vuokraamisesta, Majasaari sanoo.

Omien koneiden ostamiseen kuluu miljoonia euroja. Vaihtoehto on vuokraus, jonka hinnat liikkuvat kymmenissä tuhansissa dollareissa kuukaudessa myös iäkkäämpien liikennelentokoneiden osalta.

"Siellä on markkinarako"

Air100-yhtiöstä kuultiin ensimmäisen kerran julkisuudessa elokuussa, kun yhtiö ilmaantui kandidaatiksi Finncommin lopettamien Porin-lentojen jatkajaksi. Air100:n oli tarkoitus toimia virtuaalilentoyhtiönä, joka vain markkinoi ja myy lentoliput. Koneet miehistöineen oli tarkoitus vuokrata jo toimivalta tshekkiläiseltä lentoyhtiöltä.

Air100 kuitenkin luopui hankkeesta jo ennen lentojen aloitusta, ja sittemmin Finncomm on ilmoittanut aloittavansa taas lennot Poriin.

Majasaari uskoo, että kotimaan lentoliikenteessä on tilaa uudelle yhtiölle.

- Suomessa on lentomatkustamiseen sopivia reittejä, mutta ne ovat niin ohuita, ettei niitä kannata operoida muuta kuin muutaman koneen yhtiöllä. Siellä on markkinarako, ei erinomainen, mutta kuitenkin se on olemassa kannattavan liiketoiminnan pyörittämiseen, Majasaari arvioi.

- Taloudellisista syistä nämä reitit ovat suurien ja keskikokoisten yhtiöiden hyljeksimiä. Täytyy olla pieni ja joustava organisaatio. Minun mielestäni tämmöisiä yhtiöitä mahtuu Suomeen enemmänkin kuin meidän yhtiö.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.