Alma Median tulos 109 miljoonaa

Viestintäkonserni Alma Median liikevaihto oli tammi-syyskussa 2,1 miljardia markkaa, ja liikevoitto oli 109 miljoonaa. Liikevaihto kasvoi viime vuotisesta hiukan, mutta voitto laski selvästi, noin 40 miljoonaa markkaa. Alma Median liiketoimintaryhmistä Alpress kasvatti liikevoittoaan, mutta MTV:n ja Alprintin liikevoitot pienenivät selvästi.

Alpressin liikevaihdon kasvuun vaikuttivat eniten ryhmään liitetyt uudet maakuntalehdet. Liikevoiton parantumiseen eniten vaikuttaneet tekijät ovat Iltalehden kasvaneet levikkituotot ja Alpressin kasvanut ilmoitusliikevaihto. Kaikkiaan Alpress-ryhmään kuuluu 30 lehteä, joista 16 on paikallislehtiä, 4 kaupunkilehtiä ja 3 ilmaisjakelulehtiä.

Kauppalehden levikki nousi kiristyvästä kilpailutilanteesta huolimatta 2 prosenttia. Iltalehden kuusipäiväinen levikki kasvoi 1,2 prosenttia ja viikonvaihdelevikki 3,4 prosenttia. Iltalehden hyvä kehitys on jatkunut ja syyskuun lopun tilanteen mukaan se on kasvattanut markkinaosuuttaan iltapäivälehtimarkkinoilla. Iltalehti on kasvattanut alkuvuoden aikana myyntiään yli 5 prosenttia edellisen vuoden vastaavaan jaksoon verrattuna.

MTV:n liikevaihtoa ja tulos alensivat selvästi. Liikevoittoa paransi MTV-Viihde Oy:n osake-enemmistön myynnistä saatu 11 miljoonan markan myyntivoitto. MTV:n liikevaihto oli katsauskaudella 751 miljoonaa markkaa, missä on laskua edellisvuodesta 4 prosenttia. Alentuneesta mainosajanmyynnin liikevaihdosta ja kasvaneista ohjelmistokustannuksista johtuen MTV:n liikevoitto jäi selkeästi vertailujaksoa pienemmäksi, 13 miljoonaan markkaan (52 miljonaa markkaa vuotta aiemmin).

Alprintin kohdalla liikevaihdon alentuminen johtuu pääasiassa vuoden 1998 elokuussa alkaneesta Venäjän viennin laskusta. Edelliseen jaksoon verrattuna Alprintin myynti Alpressille kasvoi runsaat 2 prosenttia, mutta muu kotimaanmyynti laski 5 prosenttia. Venäjän vienti laski 72 prosenttia. Aikakauslehtituotteiden vienti laski 62 prosenttia ja sanomalehtituotteiden vienti 84 prosenttia. Alprintin vienti länteen kasvoi yli 26 prosenttia.

Alprintin liikevoitto oli 4 miljoonaa markkaa (32 miljoonaa). Liikevoiton alentumisesta 80 prosenttia johtui volyymien pienentymisestä ja 20 prosenttia hintojen alentumisesta. Jakson aikana paperinhinnoissa ei tapahtunut oleellisia muutoksia.

Uuden median alue on ollut Alma Median keskeisiä panostusalueita viime vuosina ja näin tulee olemaan myös jatkossa. Uuteen mediaan liittyvien toimintojen konsolidoitu liikevaihto kuluvana vuonna tulee olemaan noin 30 miljoonaa markkaa.

Alma Media on Suomen suurin verkkopalveluiden tarjoaja, sillä sen verkkopalveluita käyttää viikottain noin 400 000 käyttäjää. Yhtiön markkinaosuus Suomen Internet-mainonnasta on yli 40 prosenttia. Syyskuussa aloittaneen New Media -liiketoimintaryhmän liikevaihto, mikä ei sisällä konsernin verkkolehtien liikevaihtoa, kasvoi 100 prosenttia 14 miljoonaan markkaan, yhtiö kertoo pörssitiedotteessaan.

Alma Media odottaa konsernin liikevaihdon koko vuodelta muodostuvan edellisen vuoden tasoiseksi, mutta liikevoitto jäävän selkeästi alhaisemmaksi. Alma Media julkaisee tilinpäätöstiedotteen vuodelta 1999 18. helmikuuta 2000.
(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.