American Airlines lähellä konkurssia

Maailman suurin lentoyhtiö American Airlines on lehtitietojen mukaan konkurssin partaalla. Yhtiö saattaa hakea suojaa velkojiaan vastaan jo ensi viikolla, kirjoittaa New York Times.

Amerikkalaiskäytännön mukainen Chapter 11 -konkurssimenettelyyn hakeutuminen vastaa Suomessa velkasaneerausta. Lehti perustaa tietonsa kahden nimettömänä pysyttelevän pankkiirin lausuntoon. Heistä toinen arvioi, että lentoyhtiö tarvitsisi 1,5 miljardia dollaria eli noin 1,4 miljardia euroa välttyäkseen etsimästä suojaa velkojiltaan.

Lehteen haastateltu Americanin tiedottaja Tara Baten sanoi, että yhtiö neuvottelee henkilöstönsä kanssa taloustilanteen kohentamisesta. Americanin johto ja ammattiliitot ovat etsineet kaikkiaan 1,8 miljardin dollarin säästömahdollisuuksia.

Amerikkalaiset lentoyhtiöt ovat kokeneet kovia puolitoista vuotta sitten tapahtuneiden terrori-iskujen jälkeen. Viime viikolla alkanut Irakin kriisi on lisännyt niiden ahdinkoa, ja American on ilmoittanut kansainvälisten lentojensa vähentyneen kuusi prosenttia jo ennen sodan alkua. Yhtiö arvio, että sen kotimaan lennot supistuvat huhtikuun alusta seitsemän prosenttia.

Jo viime vuonna Yhdysvaltain toiseksi suurin lentoyhtiö United Airlines ja kuudenneksi suurin US Airways hakivat suojaa velkojiltaan.

(MTV3-STT-AFP)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.