American Airlines työllistää irtisanottuja

Maailman suurin lentoyhtiö American Airlines alkoi tänään kutsua takaisin töihin vastaanottovirkailijoita, jotka irtisanottiin Yhdysvaltoihin tehtyjen terrori-iskujen jälkeen.

Lentoyhtiö kertoi, että yhtiön kotimaan varauskeskuksissa puhelut ovat pidentyneet, koska muiden muassa turvallisuuskysymyksiin vastaaminen vie aikaa. Töihin haetaan noin 800 virkailijaa.

Myös Nortwest Line -lentoyhtiö suunnittelee palkkaavansa runsaat 300 osa-aikaista puhelinvastaajaa. Senkin mukaan puheluiden kesto on pidentynyt. Turvallisuuskysymysten lisäksi puheluita pidentää aikataulujen muutoksiin vastaaminen.

Amerikkalaiset lentoyhtiöt ilmoittivat jätti-irtisanomisista pian terrori-iskujen jälkeen, koska ihmiset alkoivat pelätä lentämistä. Heijastusvaikutukset ovat näkyneet hieman lievempinä Euroopassa ja muulla maailmassa.

(STT-Reuters)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.