Analyytikko hämmästelee Nokian vähennysten avausta multimediasta

Nokian päätös aloittaa tutkimus- ja tuotekehitystoiminnan tehostaminen multimediaryhmästä hämmästyttää Nordeassa telekommunikaatioalan yrityksiä analysoivaa sektorispesialisti Karri Rintaa. Muutoin hän pitää hyvänä, että yhtiöllä on esittää kouriintuntuvia ratkaisuja marraskuussa luvatuille linjauksille virtaviivaistaa tutkimusta ja tuotekehitystä.

-Multimedia on keihäänkärkiyksikkö ja menee kehityksen aallonharjalla. Se on myös aika uusi yksikkö. Tämä herättää kysymyksen, miksei tätä toimenpidettä tehty jo vuosi sitten, kun organisaatiomuutos tehtiin. Olisi ajatellut, että (tehostus ja päällekkäisten toimintojen purku) olisi aloitettu joko Nokia Mobile Phonesista ja mahdollisesti Nokia Networksista, jos siellä vielä ylimääräistä on, hän selvitti.

Networksissa tehty jo mittavia vähennyksiä

Verkko-Nokiassa eli Networksissa tehtiin mittavia vähennyksiä vajaat pari vuotta sitten. Rinta ei kuitenkaan usko, että Nokia olisi vielä lopettamassa ryhmään kuuluvan pelipuhelimen N-Gagen valmistusta, vaikka se on osoittautunut ryhmän ainoaksi "flopiksi". Nokia on itsekin myöntänyt, ettei sen myynti ole vetänyt toivotusti.

-Kysyin asiaa Nokiasta ja minua varoitettiin tekemästä sellaista johtopäätöstä, että tämä liittyisi yksittäisiin tuotteisiin tai tuoteperheisiin, hän sanoi.

N-Gagesta ainakin kolmas versio

Rinta uskoo, että N-Gagesta tulee ainakin kolmas versio. Aikataulua ei ole annettu, mutta hän ennakoi sen tulevan myyntiin vuoden jälkimmäisellä puoliskolla, jotta se ehtisi tämän vuoden joulumyyntiin.

-En usko, että Nokia antaa vielä periksi. Nokialla on nyt työkalut, joilla N-Gagen seuraavasta versiosta pystytään tekemään huomattavasti kilpailukykyisempi. Kaksi ensimmäistä ovat olleet enemmän tai vähemmän konseptituotteita, joilla on lähdetty haarukoimaan markkinaa ja ehkä houkuttelemaan pelintekijöitä tekemään pelejä N-Gagelle. Sen kolmas versio tulee olemaan oikeasti kilpailukykyinen tuote kannattavissa pelilaitteissa, Rinta arvioi

Toimintamallissa ei huomautettavaa

Viime vuoden alussa voimaan tullutta organisaatiouudistusta Rinta pitää kaikesta huolimatta järkevänä. Multimediayksikkö tuo uusilla ominaisuuksilla varustetut puhelimet ensimmäisenä markkinoille.

-Matkapuhelinyksikkö voi taas keskittyä korkean volyymin peruspuhelimiin, joihin pikku hiljaa tulee ominaisuuksia multimediapuhelimista sitä mukaa kuin niiden ominaisuuksien hinnat laskevat ja niitä saadaan parin sadan euron puhelimiksi. Jako on ihan järkevä, hän sanoi.

Osien keskinäisessä jaossa voi Rinnan mukaan tapahtua vielä jotakin. Nyt ilmoitettuja ratkaisuja perusteltiin juuri sillä, että osa kamerapuhelimista on siirtynyt takaisin känny-Nokiaan eli Nokia Mobile Phonesiin.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.