Analyytikko: Nokia pääsi eroon mätäpaiseesta

Sijoittajia innosti erityisesti tänään tuloksensa julkistaneen Nokian loppuvuoden ohjeistus – verkkoliiketoiminnan liikevaihto kasvaa ja tulos paranee edelleen.

Analyysipalveluyhtiö Inderesin toimitusjohtajan Mikael Rautasen mukaan Nokia on nyt sijoittajalle erittäin kiinnostava yhtiö.

– Se ei ole enää sellainen pelipaperi. Nokiasta tulee ehkä vähän tylsempi ja sen liiketoiminta on vakaampaa. Mutta ennen kaikkea Nokiasta tulee voittoa tekevä, laadukas yhtiö, joka tulee myös jakamaan hyvää ja tasaista osinkovirtaa, sanoo Rautanen.

Microsoft-kaupan jälkeen Nokiaan jää vahva kassa, NSN eli verkkoliiketoiminta, karttapalvelut ja patenttisalkku, jota aiotaan kehittää edelleen.

– Siinä on kolme aika vahvaa liiketoimintaa ja tavallaan voisi sanoa, että Nokia on nyt päässyt eroon jopa mätäpaiseesta eli matkapuhelinliiketoiminnastaan. Sitä kautta on saatu vahva kassa. Nyt on erittäin hyvä ja vahva perusta lähteä rakentamaan sitä uutta Nokiaa, pohtii Rautanen.

Matkapuhelinten myynnistä päätetään lopullisesti yhtiökokouksessa 19. marraskuuta.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.