Analyytikot: UPM:n fuusio järkevä, mutta kallis

Analyytikot luonnehtivat UPM-Kymmenen yhdistymistä amerikkalaisen Championin kanssa järkeväksi, mutta kalliiksi ratkaisuksi. Huoli kovasta hinnasta heijastui UPM-Kymmenen osakekurssiin, joka putosi Helsingin pörssissä päivän mittaan yli kahdeksan prosenttia.

-Kova hinta ei sinällään yllättänyt, koska amerikkalaiset metsäyhtiöt ovat kalliimpia kuin pohjoismaalaiset. Jos haluaa hankkia Pohjois-Amerikasta markkinaosuutta, siitä joutuu maksamaan kovan hinnan, pankkiiriliike Evlin analyytikko Jakob Nyman toteaa.

UPM-Kymmenen ja Championin liitto on ensimmäinen laatuaan eurooppalaisen ja amerikkalaisen metsäyhtiön välillä. Viimeiseksi se tuskin jää, sillä esimerkiksi Stora-Ensoa polttelee halu rantautua vanhalle mantereelle. Tiettävästi myös sitä kiinnosti lyöttäytyä yksiin Championin kanssa. -Stora-Ensolla on varmasti vahva intressi mennä Pohjois-Amerikkaan UPM-Kymmenen perässä, kunhan vain sopiva tilaisuus avautuu. Tosin sekin saa varautua maksamaan kovan hinnan, Nyman tähdentää.

UPM-Kymmenen ja Championin fuusion taustalla on ennen muuta metsäteollisuuden markkinoiden muuttuminen yhä globaalimmiksi. Yhtiöiden on toimittava kaikilla mantereilla aivan kuten niiden suurimpien asiakkaidenkin. Levittäytymällä yli Euroopan ja Amerikan, UPM-Kymmene ja Champion saavat analyytikkojen mukaan vahvan maantieteellisen kattavuuden. Tämä tasapainottaa tuloskehitystä, koska suhdanteet uudella ja vanhalla mantereella eivät aina kulje käsi kädessä. Oma hyötynsä on myös sillä, että fuusiokumppaneiden tuotevalikoimat täydentävät toisiaan.

(STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.