Asiantuntija: Alahuhta olisi kova nimi uuden Nokian johtoon

Koneen Matti Alahuhta olisi erittäin sopiva Nokian uudeksi toimitusjohtajaksi. Näin arvioi Etlan Nokia-asiantuntija Timo Seppälä

– Kuulostaisi aika kovalta nimeltä. Matti olisi sellainen henkilö, joka siihen pestiin sopii. Arvelen kuitenkin, että hänellä voisi olla rooli ennemminkin Nokian hallituksessa, Seppälä sanoi MTV Uutislivessä tänään.

Nokia joutuu uudenlaisten haasteiden eteen, sillä tänään Nokian ja Microsoftin välinen puhelintoimintakauppa sai sinettinsä tänään. Seppälän mukaan Nokian ei kannattaisi nyt laittaa kaikkia muniaan yhteen koriin, vaikka sen toiminta jatkossa perustuukin suurelta osin verkkoliiketoimintaan.

– Kartta- ja teknologiayksikölle olisi annettava lisää valtaa. En olisi nostamassa yhtä kolmesta kulmakivestä kärkijutuksi, vaan keskittyisin kaikkiin.

Seppälän mukaan Nokian kannattaisi kehittää yhtiörakennettaan holding-yhtiön suuntaan. Siinä kaikki kolme yksikköä toimisivat hyvin itsenäisesti. Tällaisen yhtiön johtoon sopisi Seppälän mielestä Nokian johtokunnan jäsen Timo Ihamuotila.

– Jos holding-malliin mentäisiin, johtajalla tulisi mieluummin olla investointipankkiiritausta kuin tausta operatiivisesta toiminnasta, Seppälä sanoi.

Kaiken kaikkiaan Seppälän mielestä sillä ei ole suurta merkitystä, onko Nokian johdossa suomalaisia vai kansainvälisiä asiantuntijoita. 

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.