Asiantuntija: Lainaneuvotelut voivat poikia Kreikkaan uudet vaalit

Vararikon partaalla painivan Kreikan tilanne saattaa ratketa maanantain kuluessa, kun euromaiden johtajat kokoontuvat hätäkokoukseen.  

Ratkaisu velkaneuvotteluissa syntyy vain, jos jokin neuvottelujen osapuolista tekee pitkälle menevän myönnytyksen, sanoo Aalto-yliopiston professori Sixten Korkman STT:lle.  

Korkman arvioi, että tällä kertaa Kreikan hallituksen ainoa vaihtoehto on myöntyä muiden sanelemiin ehtoihin. Lainaehtoihin sitoutuminen voi olla Kreikan hallitukselle poliittinen karhunpalvelus.  

– Syriza-puolueessa on hyvin radikaaleja elementtejä, jotka kaihtavat minkä tahansa kompromissin hyväksymistä. Uskon, että sopu on todennäköinen, mutta se saattaa johtaa mutkan kautta hallituksen hajoamiseen ja uusiin vaaleihin, Korkman sanoo.  

Korkman ei pidä hallituksen vaihtumista pahana asiana.  
Lähipäivien aikana euromaiden on pakko ratkaista, jatketaanko lainaohjelmaa vai päästetäänkö Kreikasta irti.  

Kreikan nykyinen tukiohjelma erääntyy kuun lopussa. Pattitilanteen takia puheet uudesta jatkoajasta ovat viime päivinä yltyneet. Jatkoaika ei kuitenkaan ratkaisisi neuvottelujen perusongelmaa eli sitä, millä ehdoilla Kreikalle voidaan maksaa uutta tukilainaa.  

Kreikka tarvitsee ohjelmaan sidotun 7,2 miljardin euron tukilainan selvitäkseen kesällä erääntyvistä vanhoista lainoistaan.  
Korkmanin mukaan tukirahoituspaketin myöntäminen ei ratkaise Kreikan ongelmia pysyvästi.

Talletuspako pankeista kiihtyy

Raha pakenee kreikkalaispankeista entistä nopeampaan tahtiin. Korkman pitäisi pankkitileille asetettava nostorajoja hyvänä asiana.

– On ymmärrettävää, että ihmiset haluavat siirtää varoja joko patjan alle tai ulkomaille niin kauan kuin niitä voi nostaa rajoituksetta, Korkman sanoo.   

Kreikan pankit velkaantuvat jatkuvasti Euroopan keskuspankin EKP:n kustannuksella. Tämä on kiusallista Euroopan keskuspankille, sillä se tarkoittaa, että EKP:n Kreikka-saatavat kasvavat koko ajan. Jos Kreikka sittenkin eroaa rahaliitosta, nuo luotot saattavat jäädä tappiollisiksi.   

– Mutta jos EKP ei pidä Kreikan pankkeja pystyssä, EKP tulee käytännössä päättäneeksi Kreikan kohtalon. 

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.