Asiantuntija: Mielenkiintoista, miten Nokia käyttää saamansa miljardit

Aalto-yliopiston tietoverkkotekniikan professori Jukka Manner pitää Nokian myyntiuutista surullisena, mutta ei yllättävänä.

Mannerin mukaan on mielenkiintoista nähdä, miten Nokian käyttää kaupasta saamansa 5,44 miljardia euroa.

Siilasmaa taisi kommentoida jotain uusia alkuja, ja uutisoinnissa puhuttiin kolmesta painopisteestä, joiden varaan rakennetaan tulevaisuutta. Ei sitä rahaa ruveta kassassa makuuttamaan, Manner sanoo MTV3 Uutisille.

Kauppauutista Manner pitää surullisena, mutta tietoverkkotekniikan professoria se ei kuitenkaan yllätä.

– Spekulointien mukainen, siitä on puhuttu pitkään.

Manner sanoo, että Nokian tärkein tukijalka on tällä hetkellä NSN.

– Verkkoyksikkö teki viimeksi ihan hyvää tulosta. Se on vahvistunut viime aikoina, kun kuluja on karsittu. Kun kassassa on 5,5 miljardia uutta rahaa, johonkin se kannattaa sijoittaa. Toisaalta verkkopuolikin on vahvasti kilpailtu ala. Tiukan kulukuurin jälkeen, jos ajatellaan NSN:ää, ruvetaan polttamaan rahaa, en ihan siihen usko.

Manner on luottavainen sen suhteen, että Microsoftin intresseissä on ylläpitää ja kehittää suomalaista osaamista.

– Tällä hetkellä Nokian ja tulevaisuudessa Microsoftin kilpailijat ovat tulleet Suomeen. Sehän viittaa siihen, että täällä on sellaista osaamista, jota kannattaa tulla hakemaan. Siinä mielessä olen ihan luottavainen, en usko, että suomalainen osaaminen jää tossun alle.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.