Asiantuntija: Putinin valta ei horju

Venäjän poliittiseen järjestelmään on turha odottaa pikaista muutosta talouskriisin johdosta, sanoo ohjelmajohtaja Arkady Moshes Ulkopoliittisesta instituutista.

Vaikka taloudellinen tilanne heikkenisi vielä entisestään, se ei muistuta sitä, mitä venäläiset kokivat 1990-luvulla.

"Ajatus on, että jos Putin ei selviydy siitä, todennäköisesti ei kukaan muukaan."

– Ihmisten elintaso on Venäjällä noussut kymmenen vuoden ajan. Tilanteen täytyisi heiketä vielä huomattavasti enemmän ennen kuin se saavuttaisi vaarallisen tason, Moshes sanoo.

Moshesin mukaan on mahdollista, että joitakin henkilövaihdoksia Venäjällä nähdään. Hallinnon luonne ja presidentti Vladimir Putinin asema eivät kuitenkaan ole uhattuina. Tätä selittää myös tehokas propaganda, jossa Venäjän korostetaan olevan sodassa ja Yhdysvaltain johtaman länsimaiden liittouman hyökkäyksen kohteena.

Venäläisille ei ole myöskään tarjolla selvää vaihtoehtoa taloustilanteen korjaamiseen.

– Ajatus on, että jos Putin ei selviydy siitä, todennäköisesti ei kukaan muukaan, Moshes sanoo.

Venäläisen riippumattoman Levada-tutkimuslaitoksen johtaja Lev Gudkov ei ennusta Putinin huippukorkean suosion romahtavan pikaisesti. Hän arvioi uutistoimisto Reutersin haastattelussa, presidentin kannatuksen merkittävä hupeneminen voi kestää puolestatoista kahteen vuotta.

Gudkovin mukaan ensimmäisiä tyytymättömyyden merkkejä voidaan kuitenkin nähdä keväällä, kun ruplan ja talouden heikkenemisen vaikutuksen leviävät laajemmalle.

Putin on nauttinut Krimin Venäjään liittämisen jälkeen jopa yli 80 prosentin kannatusluvuista.  

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.