Asiantuntija: Talouskurisäännöstä tulee "hirveä soppa"

Palkansaajien tutkimuslaitoksen ennustepäällikkö Eero Lehto uskoo, että EU:n uuden talouskurisopimuksen tulkinnasta tulee hyvin hankalaa.

Sopimus patistaa valtioita huolehtimaan, etteivät budjetit lipsu pysyvästi alijäämäisiksi. Sääntönä on, ettei budjetin rakenteellinen alijäämä saa olla enempää kuin 0,5 prosenttia kansantuotteesta.

Lehto arvostelee sääntöä, koska rakenteellisen alijäämän määritteleminen on niin vaikeaa.

Edes Suomen sisällä ei olla yksimielisiä budjetin rakenteellisen alijäämän suuruudesta.

– Määrittely on hankalaa, koska siinä joudutaan ottamaan kantaa talouden potentiaaliseen tuotantoon. Siitä ollaan koko ajan eri mieltä, Lehto sanoo.

Talouskurisopimuksen arvioinnista tuleekin hänen mielestään puhdasta politiikkaa ja "hirveä soppa".

Myös Suomella voisi olla vaikeuksia täyttää budjettikurin vaatimusta.

Valtiovarainministeriön lokakuussa tekemän laskelman perusteella Suomi ei olisi viime vuonna yltänyt uuden sopimuksen vaatimukseen, sillä budjetin rakenteellinen alijäämä oli 0,9 prosenttia.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.